Tervetuloa!

No niin. Nyt se on sitten tehty. Päätin perustaa blogin joka käsittelee elokuvia, musiikkia ja kaikkea niiden ympärillä, sellaisena kuin minä sen koen. Aikaa vietän paljon sekä musiikin että myös elokuvien parissa ja ajatus blogiin tulikin tarpeesta jakaa kokemukset hienoista hetkistä näiden taide- ja viihdemuotojen parissa muidenkin kanssa. Tai… ei ehkä ihan niinkään. Sallinet minun oikaista itseäni. Tuo tarve on ollut olemassa jo pitkään mutta varsinainen suora idea itse blogista tuli alkuvuodesta 2010, katsottuani loistavan brittiläisen kauhupläjäyksen “The Children”, kun ilmoille nousi parhaan ystäväni toimesta ajatus blogista joka sisältäisi leffa-arvosteluja. Ajatus jäi muhimaan päähäni ja tajusin että käytännössä samaahan olen tehnyt jo pidemmän aikaa yhteisöpalveluissa, kuten facebookissa; linkittänyt ystävieni nähtäväksi ja kuultavaksi vaikkapa videoita ja musiikkia joka on minuun tehnyt säväyksen, toiveena herättää ajatuksia ja keskustelua, jakaa jotain joka on tehnyt vaikutuksen. Tässä muodossa voin vain jakaa ajatuksiani huomattavasti laajemmin ja jatkaa keskustelua minua kiinnostavista aiheista pidemmälle kuin tähän asti. Keikat, levyt,elokuvat. Siinä pääpiirteittäin ja kaikessa lyhykäisyydessään polttavimmat puheenaiheeni. Myös kirjallisuutta ja arkisia elämän pieniä iloisuuksia saatan sivuta aika ajoin.

Kirjoitukseni olen jakanut aiheesta riippuen eri luokkiin helpottamaan juuri oikeanlaisen tiedon löytymistä, oikelta löytyvästä valikosta voitkin siis selata blogia läpi aiheittain tai vaihtoehtoisesti tutkailla kaikkia tuoreimpia kirjoituksia.

Tervetuloa Aistimus-blogin pariin!

 

Mainos